Loton yleisin rivi ja suosituimmat numerot


Kello on


Vaikka rivi 1, 2, 3, 4, 5, 6 ja 7 onkin suosittu lottorivi, ja ihan yhtä todennäköinen kuin mikä tahansa muukin rivi, se ei kuitenkaan ole kaikkein yleisin ja suosituin lottorivi. Edellä mainittu rivi on kuitenkin toiseksi suosituin.

Eniten pelattu ja yleisin lottorivi on Veikkauksen mukaan keskimmäinen pystyrivi lottokupongissa, eli numerot 3, 9, 15, 21, 27, 33 ja 39. Jos lottoarvonnan oikeat lottonumerot olisivat joskus juuri nämä numerot, päävoiton voittajia olisi tuolloin varmaankin tuhansia.

Suosittuja rivejä ovat myös myös sellaisista numeroista koostuvat rivit jotka muodostavat esimerkiksi jonkinlaisen kuvion kupongille ja esimerkiksi vaikkapa rivi 5, 10, 15, 20, 25, 30 ja 35.

Ihmiset myös hyvin usein valitsevat lottonumeroiksi numeroita joilla on jokin merkitys heille itselleen. Tällaisiä numeroita voivat olla esimerkiksi lasten syntypäivät (esim. 25.5.2005 -> numero 25), hääpäivä ja muut samankaltaisista lähteistä otetut numerot. Jotkut saattavat jopa kuvitella että näillä numeroilla on jotain erikoista merkitystä ja maagista voimaa.